MINUSTA

Nopeita kuvia, näkymättömän tulostamista, kuviteltua tilaa, kokonaisuuden rakentamista, sydämenvalintoja, rauha, hyvyys, rakkaus. ♡︎

Olen kuopiolainen kuvataiteilija, joka uskoo Rakkauteen. Olen valmistunut ratkaisukeskeisen kuvataideterapian ohjaajaksi Alfa Partners Academysta (2026), julkisen taiteen asiantuntijaksi Kuvataideakatemiasta (2021), nykytaiteilijaksi Taidekoulu Maasta (2021) ja maisema-arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta (2005).

Viimeksi olen mm. järjestänyt Hyvinvointia piirtämisestä -työpajoja, ideoinut taideteoksia sähkökaappeihin Savilahteen Kuopioon (2025–2026), kuvituksia Kuopion evankelis-luterilaiselle tuomiokirkkoseurakunnalle (2026), järjestänyt yksityisnäyttelyn Saanan seinägalleriassa Kuopiossa (2025–2026) ja Galleria Ars Liberassa Kuopiossa (2024), suunnitellut julkista taidetta Tahkolle (2024) ja yhteisötaiteillut harvaan asuttujen alueiden Kyläraittien taidemuseo -hankkeessa Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastussa Vesannolla (2023). Olen toiminut tuntiopettajana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa (2004–2018) ja työskennellyt lukuisissa taide- ja suunnittelutehtävissä – myös projektipäällikkönä.

Piirrän, maalaan, valokuvaan, teen installaatioita, tilataidetta ja laajamittakaavaista maataidetta ja vedän kuvataide(terapia)ryhmiä.

Jäsenyydet: Kuopion kuvataiteilijat ry/Ars Libera, Kuopion taidelainaamo/KUMMA Kuopion taidemuseo, Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry ja Puutarhataiteen seura ry

Olen helposti lähestyttävä ja helposti ihmisiin tutustuva. Arvostan todella paljon lähimmäisiäni ja ihmissuhteitani. Rakastan opettaa ja auttaa ihmisiä. Ohjaajana olen turvallinen, rauhallinen, läsnäoleva, inhimillinen ja suunnittelutaitoinen. Vahvuuksiani on rehellisyys ja huumorilla vaikeisiinkin asioihin suhtautuminen. Pidän jokaista arvokkaana ja rakastan Kaikkia.

Kaikki Kunnia Jumalalle!

—

Quick pictures, printing the invisible, imaginary space, building wholeness, heart choices, peace, goodness, love. ♡︎

I am a Kuopio-based visual artist who believes in Love. I have graduated as a solution focused visual art therapy instructor from Alfa Partners Academy (2026), as a public art specialist from the Academy of Fine Arts (2021), and as a contemporary artist from the Art School Maa (2021) and as a landscape architect from the Helsinki University of Technology (2005)

Most recently, I have organized Well-being from drawing workshops, I have made artworks on electrical cabinets in Savilahti Kuopio (2025–2026), illustrations for the Evangelical Lutheran Cathedral Parish of Kuopio (2026), have planned and realized a solo exhibition at Saana in Kuopio (2025–2026) and at Gallery Ars Libera in Kuopio (2024), designed public art for Tahko (2024) and worked as a community artist on the project ”Art Museum of Village Tracks in Sparsely Populated Areas” at the Lastu School of Architecture and Environmental Culture in Vesanto (2023). I have worked as a teacher at the Aalto University School of Arts and Design (2004–2018) and in numerous art and design positions – including as a project manager.

I draw, paint, make installations, photo art, spatial art, large-scale land art, and guide visual art (therapy) groups.

Memberships: Kuopio Artists’ Association, Kuopio Art Lending Service/KUMMA Art Museum, Art Mylly and Garden Art Society

I am approachable and easy to get to know. I really value those around me and my relationships. I love teaching and helping people. As a supervisor, I am safe, calm, present, humane and skilled at planning. My strengths are honesty and a sense of humor in dealing with difficult things. I consider everyone valuable and I Love You All.

All Glory To God!